Eurooppa

Kesän kuumin kysymys: mihin Kroatiassa kannattaa mennä?

Mihin Kroatiassa kannattaa mennä?

Kroatia on noussut etelänmatkakohteiden ykköskaartiin, sillä maan kauniit rannat, kiehtova luonto ja historialliset kaupungit vetävät matkailijoita puoleensa. Kroatia on erinomainen valinta kesälomaa varten, sillä maan hintatason on verrattain alhainen ja rannat ovat Välimeren kauneimpien joukossa. Kroatian eri alueet eivät kuitenkaan ole kaikille yhtä tuttuja kuin vaikkapa Kreikan ja Espanjan perinteiset turistikohteet. Eli mihin Kroatiassa kannattaa mennä? Listasimme alle Kroatian tärkeimmät matkakohteet, jotta voi valita mihin kesällä kannattaa suunnata. Tai miksei vaikka syksylläkin! Niin, ja kannattaa lukea loppuun asti, sillä tärkein vinkkimme on sokerina pohjalla.

Dubrovnik

Dubrovnikin kaunis vanha kaupunki on yksi Kroatian tunnetuimmista turistikohteista. Kaupunki sijaitsee aivan maan eteläosassa ja tarjoaa upeita näkymiä Adrianmerelle. Matkailijan on syytä ottaa huomioon, että Dubrovnik on pieni kaupunki, joka täyttyy matkailijoista sesonkiaikaan. Kaupunki on myös risteilyalusten suosiossa, joten erityisesti päiväsaikaan turistit valtaavat kaupungit. Mikä saa matkailijat uhmaamaan tungosta ja suuntaamaan siitä huolimatta Dubrovnikiin?

Yksi ajankohtaisimpia syitä alueen suosion huikeaan kasvuun on Game of Thrones. Kyllä, tv-sarjaa on kuvattu Kroatiassa ja näin maan upeat maisemat ovat nousseet maailmankuuluun maineeseen. Sarjan kovimmat fanit voivat osallistua Game of Thrones -kävelylle, jolla pääsee tutustumaan sarjan kuvausmaisemiin oppaan kera. Olitpa sarjan fani tai et, alueen maisemat tekevät varmasti vaikutuksen.

Dubrovnikin päähoukutuksia on hurmaava vanha kaupunki punaisine kattoineen. Kaupunki kuuluu Unescon maailmanperintölistalle ja tarjoaa vierailijoille vertaansa vailla olevia historiallisia näkymiä. Ehdotonta nähtävää ovat 1400-luvulla rakennettu Onofrion suihkulähde sekä kaupungin pääkatu Stradun. Kaupungin muureille pääsee maksua vastaan kävelemään ja niiltä aukenevatkin upeat näkymät sekä kaupunkiin että merelle. Päivän kuumimpia tunteja kannattaa kuitenkin välttää.

Kroatia tunnetaan kirkkaista vesistään ja upeista pikkukivirannoistaan. Dubrovnikin vanhan kaupungin ohella myös rannat ovat olennainen osa lomaa. Eläväisenä rantana tunnettu Copacabana on perheiden suosiossa, kun taas St. Jacobin kaunis ranta löytyy pienestä poukamasta läheltä kaupungin keskustaa. Rantoja löytyy erilaisiin tarpeisiin ja Adrianmeren kauneutta on tarjolla kaikkialla.

Hotellit - Dubrovnik

14014 Hotellit
Katso hotellit

Hotelli upeilla merinäkymillä Dubrovnikissa

Ehkä ajattelet, että Hotel Neptunen huonehinta keskellä heinäkuun kuuminta turistikautta on hieman liikaa. Ymmärrän, mutta miltä kuulostavat huikeat merinäköalat Elafitin saarille, koskemattoman kaunis merenranta, vastaremontoitu hotelli ja erinomaiset asiakasarvostelut? Hotel Neptune sijaitsee hyvän matkan päässä Dubrovnikin kiireisestä vanhasta kaupungista ja tarjoaa elegantin lomaympäristön. Loman kruunaa kaunis terassiravintola merinäkymällä!

Royal Neptun Hotel

Huippuarvostelut
Dubrovnik
9.2 Loistava (2896 arvostelua)

Split

Kroatian toiseksi suurin kaupunki on hurmaava Split. Kaupungin tärkeimmät nähtävyydet ovat Diocletianuksen palatsi sekä kaunis rantapromenadi Riva. Kaupungin kuuluisan palatsin rakennutti Rooman keisari Diocletianus vuoden 300 aikoihin. Palatsi suunniteltiin keisarin eläkepäiviä varten ja keisarin kuoltua rakennus vaipui unohduksiin pitkäksi aikaa. Riva on puolestaan palmujen ja kahviloiden valloittama romanttinen rantakatu. Split ei kuitenkaan ole yhtä idyllinen satumaa kuin Dubrovnik, vaan kerrostalot kuuluvat kaupunkinäkymään. Kaupungissa pääsee kuitenkin seuraamaan paikallisten elämää ja nauttimaan moderneista ravintoloista.

Yksi kaupungin kauneimmista osista on vehreä Marjan-kukkula, jolta aukeavat näkymät punaisten kattojen ylle. Näkymän kruunaavat kaupungin taustalle piirtyvät vuoret. Matka tälle metsäiselle puistoalueelle alkaa kätevästi suoraan Rivalta.

Splitiä pidetään lisäksi erinomaisena välietappina, mikäli mielessä ovat maan muut kohteet. Split on esimerkiksi lähellä monia maan kauneimpia saaria. Bra? on 45 minuutin lauttamatkan päässä ja tunnetun Hvarin saarekin saavuttaa tunnissa katamaraanilla. Mikäli et jaksa lähteä saarille asti tutustumaan luontoon, voit yksinkertaisesti suunnatta rannalle. Splitistä löytyy rantoja monenlaisiin tarpeisiin. Tarjolla on niin hiekkarantoja, pikkukivirantoja kuin vaikutuksen tekeviä kivikkoisiakin rantoja.

Omatoimisen reissaajan loma-asunto Splitissä

Serenity Split Apartments tarjoaa käteviä loma-asuntoja vain 500 metrin päässä Diocletianuksen palatsilta. Tarjolla on 25 neliömetrin kokoisia, kahden hengen huoneistoja, joista löytyy pieni ruoanlaittonurkkaus. Hempeät huoneet on sisustettu vaalein huonekaluin. Hotelli tarjoaa lisäksi ilmaisen Wi-Fin ja mikäli olet liikkeellä autolla, löytyy lähistöltä julkinen parkkimahdollisuus 9 eurolla päivässä. Lähin ranta on puolen kilometrin päässä hotellilta sijaitseva Ba?vicen ranta. Mikäli pieni automatka ei haittaa, hotelli suosittelee lämpimästi myös Kašunin rantaa, jota peittävät pikkukivet.

Serenity Split Apartments

Split
9.1 Loistava (269 arvostelua)

Pula

Pula on Istrian niemimaan suurin kaupunki ja nimestään huolimatta erinomainen matkakohde. Noin 60 000 asukkaan Pulan tunnetuin nähtävyys on roomalainen amfiteatteri, joka on kooltaan maailmaan kuudenneksi suurin. Nykyään rakennelmaa käytetään erilaisten ulkoilmatapahtumien näyttävänä näyttämönä. Rooman aikainen arkkitehtuuri onkin Pula tärkeimpiä nähtävyyksiä.

Loistava päiväretken kohde Pulan lähellä on Kamenjakin luonnonpuisto Istrian niemimaan eteläisessä kärjessä. Tämä luolien ja poukamien puisto tarjoaa ainutlaatuisia maisemia ja paljon tutkittavaa. Matkaan kannattaa luonnollisesti ottaa uimavarusteet, sillä snorklaus ja luolien tutkimien ovat puiston jännittävintä puuhaa.

Täydenpalvelun lomakeskus Istriassa

Yhdessä lähellä sijaitsevan sisarhotellin kanssa Park Plaza Histria Pula pystyy tarjoamaan vierailleen vaikuttavan kattauksen erilaisia palveluita. Listalta löytyvät: lastenkerho, kuntokeskus sekä erilaiset urheilumahdollisuudet, kylpylä, kampaaja, kaksi uima-allasta, sauna, huonepalvelu ja tietenkin ravintoloita. Hotelli sijaitsee neljän kilometrin päässä Pulan keskustasta ja lentokentällekin matkaa on vain 13 kilometriä. Hotellin hurmaavimpia ominaisuuksia ovat tietenkin kauniit näkymät Adrianmerelle.

Park Plaza Histria Pula

Huippuarvostelut
Pula
9.0 Loistava (2104 arvostelua)

Rovinj

Rovinj on romanttinen kylä alle tunnin ajomatkan päässä Pulasta. Kyseessä on turistien suosima kalastajakylä, jonka hurmaava vanha kaupunki ja merellinen tunnelma houkuttelevat vieraita. Vanha kaupunki sijaitsee saarella, jolta rakennettiin yhteys maalle 1700-luvulla. Eikä tämä ole alueen ainut saari, vaan Rovinjiin kuuluu yli 20 saarta.

Kun on tutkinut Rovinjin vanhan kaupungin muureineen ja mukulakatuineen, kannattaa tutustua Limin lahteen tai Rovinjin lukuisiin saariin. Jos kuitenkin kaipaa ihan vaan lepoa, kannattaa tietysti suunnata rannalle. Kuten muuallakin Kroatiassa, suuri osa rannoista on kivisiä, mutta veden kirkkaus on vertaansa vailla.

Hurmaava rantahotelli havupuiden katveessa

Hotel Eden sijaitsee havupuiden rauhallisessa huomassa mutta kuitenkin lyhyen matkan päässä Rovinjin vanhasta kaupungista. Mulinin kaunis uimaranta sijaitsee vain kiven heiton päässä hotellilta. Mikäli ranta ei houkuttele (voiko niin käydä?), tarjoaa hotelli uima-altaita joka lähtöön. Tarjolla on ulkoallas porealtaineen sekä erilaisine vesihierontalaitteineen, lastenallas sekä sisäallas, joka on loistava lisä kesäkauden ulkopuolella matkaaville. Altaissa ei tarvitse tuskailla klooriveden kanssa, sillä näissä polskitaan merivedessä. Kun vesileikit on leikitty, kannattaa suunnata Burin-ravintolaan kokeilemaan parhaimpia paikallisia herkkuja.

Eden Hotel by Maistra Collection

Huippuarvostelut
Rovinj
8.6 Loistava (1619 arvostelua)

Zagreb

Kroatian pääkaupunki Zagreb sijaitsee sisämaassa Sava-joen varrella. Heti alkuun on syytä unohtaa Adrianmeren houkuttelevat rannat, täällä keskitytään kulttuuriin. Alkuun pääsee suuntaamalla kaupungin keskeisimmälle aukiolle, joka tunnetaan nimellä Trg bana Jela?i?a. Kaupungin tärkeimmät nähtävyydet ovat kävelymatkan päässä tältä aukiolta. Näkemisen arvoisia ovat ainakin näyttävä Zagrebin katedraali sekä suloinen St. Mark’s -kirkko.

Zagreb on sopiva kohde lyhyttä vierailua varten. Kaupungissa yhdistyvät Itävalta-Unkarin aikaiset vaikutteet sekä sosialismin jättämä jälki. Kahvilat ovat suosittuja kohtaamispaikkoja ja myös lähialueet houkuttelevat vierailijoita. Keväällä ja kesällä suunnataan Jarun järvelle uimaan ja talvella lasketellaan Medvenica-vuorella.

Viiden tähden luksusta sopuhintaan

Mikäli suuntaat Kroatian reissullasi Zagrebiin, kannattaa harkita hotelliksi Esplanade Zagrebia. Kyseessä on viiden tähden hotelli, jolla on loistavat asiakasarvostelut ja jopa kesäkauden viikonloppuina varsin kohtuulliset hinnat. Etenkin jos suuntaat Zagrebiin vain muutamaksi päiväksi, saattaa tämänkaltainen hemmottelumajoitus olla paikallaan. Esplanade Zagrebilla uskotaan vakaasti, että kyseessä on koko kaupungin maineikkain hotelli. Tämä vuonna 1925 avattu hotelli vetää eleganssillaan puoleensa silmäätekeviä vierailijoita poliitikoista elokuvatähtiin. Tyylikkäät huoneet ja upeat näkymät kaupungille nostavatkin hotellin omaan luokkaansa.

Esplanade Zagreb Hotel

Huippuarvostelut
Zagreb
9.4 Loistava (2745 arvostelua)

Mitkä ovat Kroatian tärkeimmät saaret?

Kroatian saaret ovat maailmankuuluja ja kuuluvat maan parhaaseen antiin. Saaria on lukuisia ja myös saarihyppelyn mahdollisuuteen kannattaa tutustua. Alla kaksi hurmaavaa saarikohdetta, jotka kannattaa ehdottomasti lisätä omalle unelmakohteiden listalle!

Hvar

Hvar on Kroatian tunnetuimpia saaria. Se sijaitsee maan eteläosassa, tunnin katamaraanimatkan päässä Splitistä. Kristallinkirkkaat vedet ja kauniit uimarannat ovat vain pieni osa saaren vetovoimaa. Myös laventelipellot, oliivipuut ja viinitarhat kantavat kortensa kekoon. Kauneutensa vuoksi Hvar houkuttelee silmäätekeviä matkaajia ja tunnetaan tämän vuoksi luksuskohteena. Saarelle mahtuu kuitenkin kaikenlaiset reissaajat, kunhan majoitusvaihtoehtoihin tutustuu hyvissä ajoin.

Hvarin kaupunki tunnetaan yöelämästään, joten kohde sopii myös menevämmille matkaajille. On hyvä kuitenkin muistaa, että korkea hintataso kaupungissa voi yllättää.

Tämän hintavan kohteen majoitusvaihtoehtoihin kannattaa tutustua hyvissä ajoin ja tarkkailla hintojen ja saatavuuden vaihteluita. Alla olevasta painkkeesta pääset tutkimaan saaren hotellivalikoimaa.

Amfora Hvar Grand Beach Resort

Tässä hieman esimakua saaren hotellitarjonnasta. Amfora Hvar Grand Beach Resortin luksusta huokuva allasalue tarjoaa paitsi tunnelmavalaistun uima-altaan erilaisine lepotuoleineen, myös upeat näkymät merelle.

Mikäli näet jo itsesi altaan reunalla, klikkaa tästä ja pääset tutustumaan tarkemmin hotelliin.

Amfora Hvar Grand Beach Resort

Hvar
8.3 Erittäin hyvä (4894 arvostelua)

Bra?

Toinen vaihtoehto kroatialaisista saarikohteista kiinnostuneille on Hvarin vierellä sijaitseva Bra?. Saari tunnetaan ennen kaikkea Zlatni Ratin uimarannasta, joka työntyy kohti kirkasta Adrianmerta. Ranta on muodostunut aaltojen mukana kulkeutuneiden pikkukivien tarttuessa vedenalaisen riutan päälle. Lisäksi saari tunnetaan sellaisista tuotteista kuten viinistä, oliviiöljystä, viikunoista ja nektariineista. Bra?in saaren kaikkein tunnetuin vientituote on kuitenkin kivi, josta esimerkiksi Diocletianuksen palatsi Splitissä sekä Valkoinen talo Yhdysvalloissa on rakennettu. Saarella on kaksi keskusta, Supetar ja Bol. Bol sijaitsee saaren eteläpuolella, houkuttelevan Zlatni Ratin läheisyydessä. Supetar puolestaan sijaitsee saaren pohjoispuolella ja on samalla saaren suurin keskittymä.

Hotellit - Island Brac

7575 Hotellit
Katso hotellit

Tunnelmallinen putiikkihotelli Bolissa

Tämä tunnelmallinen putiikkihotelli sijaitsee noin parin kilometrin päässä Zlatni Ratin uimarannasta ja tarjoaa tyylikkäitä huoneita, upeita näkymiä, sympaattisen allasalueen sekä ravintolan terassilla. Suloinen Bol Hotel tarjoaa vieraille kaiken tarpeellisen sympaattisessa ympäristössä ja onkin kerännyt erinomaisia asiakasarvosteluja. Suosituksi neljän tähden hotelliksi Bra?in saarella ovat huonehinnatkin varsin kohtuullisia.

Boutique Hotel Bol

Huippuarvostelut
Bol
9.5 Loistava (127 arvostelua)

Hotelli Kroatian mielenkiintoisimmalla rannalla

Vai kiinnostaisiko kuitenkin enemmän hotelli aivan Kroatian mielenkiintoisimman rannan tuntumassa? Ollaan rehellisiä, kun suuntaat Bra?ille, haluat todennäköisesti muista turisteista huolimatta nähdä Zlatni Ratin upean rannan. Voit siis saman tien suunnata Zlatni Rat Beach Resort -hotelliin, joka sijaitsee aivan kuuluisan rannan tuntumassa. Kyseessä on kolmen tähden hotelli, jonka huoneilla ei ehkä voi prameilla, mutta sijainti onkin tässä tapauksessa kaikki kaikessa. Alla oleva kuva kertoo kaiken tarpeellisen hotellin sijainnista!

Hotellin parasta antia on majoitukseen kuuluva aamiainen, josta pääsee nauttimaan näissä huikeissa maisemissa. Jos Zlatni Rat Beach Resort on enemmän sinun tyyliisi, niin klikkaa alta ja tutustu hotelliin.

Hotel Zlatni Rat Beach

Huippuarvostelut
Bol
9.5 Loistava (31 arvostelua)

Mitä Kroatiassa kannattaa ehdottomasti nähdä?

En unohtanut, että lupasin antaa vielä lopuksi sen tärkeimmän vinkin. Se on Plitvicen kansallispuisto. Kyseessä on uskomattoman kaunis järvien ja vesiputousten muodostama alue. Puisto sijaitsee lähellä Bosnia-Hertsegovinan rajaa, useamman tunnin ajomatkan päässä maan tunnetuimmista matkakohteista. Matkaa saa siis taittaa aika lailla, mutta puiston kauneutta ihaillessa vaivannäkö unohtuu. Mikäli suunnitelmissa on kiertää maan eri kohteita, on kansallispuisto aivan ehdotonta nähtävää.

Nyt kun tiedät mihin Kroatiassa kannattaa mennä, onko laukut jo pakattu?